Miten alvit toimivat yrittäjän maailmassa?

Monelle uudelle yrittäjälle tai yritystoiminnasta kiinnostuneelle yksi ensimmäisistä käytännön kysymyksistä liittyy alveihin: miksi yrityksille hinnat ovat 0% alv ja miten nämä alvi-hommat ylipäänsä menee? Itsellä kun yrittäjyysuraa on takana jo noin 12 vuotta oon saanut matkan varrella selostaa nämä alvi-kuviot aika monelle kaverille, kollegalle tai työntekijälle. Siksi aattelinkin koostaa todella yksinkertaistetun artikkelin siitä, mitä yrittäjän pitää alveista tietää. Kerron alla olevalla videolla lyhyesti miten alvit toimivat, ja voit myös lukaista alempaa artikkelista tärpit alveista.

P.S. Videolla käytetään yksinkertaistettuja esimerkkilukuja, mutta voit tsekata alempaa tekstistä miten alvin osuus lasketaan tarkalleen.

Arvonlisävero pähkinänkuoressa

Arvonlisävero on vero, jonka kuluttaja maksaa ostamistaan tavaroista ja palveluista. Alv on siis välillinen vero, jonka yrittäjänä sisällytät myyntihintoihisi ja tilität valtiolle. Itseäni helpottaakin ajatella niin, että alvin osuus myymästäni tuotteesta tai palvelusta ei missään vaiheessa ole minun rahaani, vaan valtion rahaa. Esimerkiksi, jos olen myynyt palvelun jonka hinta on 100€ sis. alv., niin todellisuudessa minulle eli yrittäjälle jäävä osuus on 80,64€.

Suomessa yleisin alv-prosentti on 24%. Jos haluan laskea 100€ sis. alv. summasta alvittoman hinnan, se tehdään laskemalla 100 / 1,24 = 80,64€. Jos taas tuotteen alviton hinta olisi 100€ ja haluaisin laskea mikä alvillinen summa on, silloin laskutoimitus on 100 x 1,24 = 124€. Eli aina joko jaetaan tai kerrotaan luvulla 1,24.

Entä mitä sitten tarkoittavat vähennykset? Kun ostat yritystoimintaasi tarvittavia tuotteita tai palveluita, saat vähentää ostamiesi tuotteiden alvit myymiesi tuotteiden alveista. Eli siis, jos meikkitaiteilija ostaa vaikkapa 50€ sis. alv. hintaisen tuotteen meikkipakkiinsa, tuosta 50 eurosta alvin osuus on noin 10€. Koska arvonlisävero on vain kuluttajille suunnattu vero, saat vähentää tuon 10€ niistä alveista, mitä tulisit tilittämään valtiolle.

Miten tämä maksettavien ja vähennettävien alvien suhde sitten lasketaan? Käytännössä yrityksen kirjanpitäjä laskee joko kuukausi- tai vuositasolla sen, kuinka paljon yritys on tehnyt myyntiä ja kuinka paljon alveja pitäisi näistä myynneistä valtiolle maksaa. Lisäksi kirjanpitäjä laskee myös sen, kuinka paljon yritys on maksanut alveja ostamistaan tuotteista, ja tämä summa vähennetään valtiolle tilitettävistä alveista. Toisin sanoen siis valtiolle maksettavien alvien määrään vaikuttaa se, missä suhteessa yrityksesi on myynyt ja ostanut tuotteita. Esimerkiksi jos tammikuussa olet tehnyt kovat myynnit ja et ole ostanut paljoa tuotteita yrityksellesi, maksettavien alvien määrä on melko suuri. Vastaavasti jos vaikkapa helmikuussa yrityksesi myynti jää melko vähäiseksi ja olet tehnyt yrityksellesi paljon hankintoja, tuon kuukauden osalta alvi-lasku voikin olla aika pieni.

Summa summarum: kannattaa siis ajatella alveja vain läpikulkumenoina, jotka yrittäjänä tilität kuluttajalta valtiolle. Voit tutustua alveihin tarkemmin esimerkiksi Verohallinnon sivuilla täällä.

Tilaa ilmainen Fabulous Finland Magazine, niin saat suoraan sähköpostiisi viimeisimmät artikkelit ja sisällöt sekä tiedon uusista kursseista ja tarjouksista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *