Mikä on Fabulous Finland Oy ja keitä tiimiin kuuluu?
Vilja ja Anni tässä moro! Fabulous Finland Oy:ssä puhaltaa uudet tuulet ja me halutaan kertoa teille vähän siitä, minkälaisia juttuja me aletaan jatkossa tehdä. Tsekkaa myös blogipostauksen lopussa meidän esittelyvideo, jossa me puhutaan niin paljon Finglishiä että oksat pois. Hop on board!
Fabulous Finland Oy on perustettu jo vuonna 2015, mutta monen vuoden ajan liiketoiminta keskittyi yrityksen RipsiBar-liikkeeseen, ripsienpidennyksiin erikoistuneeseen kauneushoitolaan. Fabulousfinland.fi -sivustolle Vilja on vuosien varrella kirjoitellut kauneusalan ammattilaisille suunnattuja artikkeleita, mutta ajatuksissa oli jo muhimassa jotain suurempaa.
Kuten moneen muuhunkin pienyrittäjään, koronapandemia vaikutti myös RipsiBarin toimintaan suuresti, joten 2020 vuoden aikana Vilja alkoi suunnata liiketoimintaa sinne missä asiakkaat ovat pandemiasta huolimatta: nettiin. Viljan live-meikkikurssit ovat saavuttaneet suuren suosion vuosien varrella, joten nyt oli oiva aika alkaa tuottaa verkkokursseja, joille alan ammattilaiset ja innokkaat oppilaat voivat osallistua fyysisestä lokaatiosta riippumatta.
Vuosi 2021 toi suuria muutoksia mukanaan: Vilja päätti sulkea jo kahdeksan vuotta toiminnassa olleen RipsiBar-liikkeen ja keskittää energiansa täyspäiväisesti sisällöntuotantoon, kouluttamiseen sekä verkkokurssien luomiseen meikkien ja yrittäjyyden parissa. Tarkoituksena onkin kasvattaa Fabulous Finlandista monipuolinen alusta ja verkkolehti, joka tarjoaa kauneusalan yrittäjille sekä alasta kiinnostuneille monipuolista sisältöä kurssien, videoiden ja artikkelien muodossa.
Fabulous Finlandin kasvaessa kohti uudenlaista toimintaa myös tiimi kasvoi yhdellä jäsenellä; uusi tulokas (eli minä!) astui kuvioihin lokakuun alusta. Olen Anni, Fabulous Finlandin uusi digitaalisen median tuottaja. Mulla ja Viljalla on pitkä historia: me tutustuttiin seiskaluokalla ja ollaan siitä lähtien oltu hyviä ystäviä. Asuttiin myös taannoin pari vuotta kämppiksinä ja työskentelin myös samaan aikaan yliopisto-opintojen ohella RipsiBar-liikkeen myymäläpäällikkönä/markkinointiassistenttina. Pari vuotta tein tässä välissä muita hommia, mutta Viljalla oli koko ajan visio siitä että jossain vaiheessa tulisin takaisin hänen kanssaan hommiin (I know, she can totally see the future right?). Viestinnän alalle kouluttautuneena olen aina ollut erityisen kiinnostunut digitaalisesta sisällöntuotannosta ja viime aikoina erityisesti videotuotannosta. Siksi innostuinkin tästä duunista tosi paljon, kun Vilja lähestyi minua työtarjouksen merkeissä.
Summa summarum, alamme siis jatkossa tuottaa kauneusalan yrittäjille sekä alasta kiinnostuneille entistä enemmän monipuolista video- ja kurssisisältöä sekä myös mielenkiintoisia artikkeleita ja blogipostauksia. Jotta pysytte ajan tasalla uusista kursseista ja tarjouksista, liittykäähän meidän postituslistalle ja seuratkaa meitä sekä YouTubessa (Fabulous Finland) että Instagramissa (@fabulousfinland.fi)
Ihanaa kun olette matkassa mukana, tästä tää lähtee!
PSST! Huomasithan että Viljan Meikkitaiteilija 1.0 -verkkokurssit starttaavat maanantaina 24.10? Vielä ehdit siis ilmoittautua mukaan! Voit valita kolmesta eri pituisesta kurssista sinulle sopivimman: 5 viikon verkkokurssi, 10 viikon verkkokurssi, tai 10 viikon verkkokurssi + kahden päivän lähiopetus. Meikkitaiteilija 1.0 -valmennuksiin sisältyy myös Meikkitaiteilijan Workbook -työkirja. Lue lisää: https://fabulousfinland.fi/meikkitaiteilija-1-0/
-Anni
Vastaa