Kun maaliskuun 23 päivä vihdoin koitti ja istuttiin Finnairin koneeseen suuntana Los Angeles, silloin jo saattoi uskoa että ehkä tällä kertaa päästään reissuun ihan for real. Ja niinhän me päästiinkin! Meidän oli siis tarkoitus matkata Los Angelesiin jo tammikuussa maailman suurimpia meikkialan messuja, IMATS-messuja, varten. Vuodenvaihteessa jylläämään alkanut omikron-variantti sekä kolmansien rokotusten puuttuminen sai meidät kuitenkin lykkäämään reissua myöhemmälle kevääseen. Kevät koitti, ja niin koitti vihdoin meidän matkakin. Reissusta kotiutuneina ja monta kokemusta taas rikkaampina ollaan super innoissamme, että saadaan jakaa teidän kanssa kaikkea kauneuteen liittyvää jenkkilästä!
Reissun aikana vierailtiin useassa eri kauneushoitolassa: paikallinen kulmien lankausliike, ripsienpidennyksiin sekä kulmiin erikoistunut EYLA, Bellacures-kynsisalonki, Sugared + Bronzed -suihkurusketusliike sekä Drybar-kampaamo. Lisäksi kävimme myös fiilistelemässä Viljan vanhaa opinahjoa, eli Cinema Makeup Schoolia, sekä teimme meikkihankintoja mm. legendaarisessa kauneusalan tukussa nimeltä Nigel Beauty Emporium.
Tullaan kertomaan näistä paikoista ja meidän kokemuksista vielä tarkemmin meidän tulevissa sisällöissä, mutta tässä artikkelissa halutaan jakaa muutamia meidän tekemiä yleisiä havaintoja eroavaisuuksista USA:n ja Suomen kauneusalan välillä.
- Tarjonnan paljous sekä palveluiden erikoistuneisuus: Erityisesti Losissa, missä jatkuvasti edustavalta näyttäminen kuuluu monen työnkuvaan, kauneuspalveluita on PALJON. Kauneuspalvelujen kulutuksessa ei ole niin suurta sesonkivaihtelua kuin Suomessa, sillä aina on jokin gaala, tapahtuma, elokuva – you name it – mitä varten valmistautua. Tarjonnan laajuuden lisäksi kauneuspalvelut ovat myös erikoistuneempia kuin Suomessa: on salonkeja joissa tarjotaan pelkästään suihkurusketuksia, kynsiä tai hiusten föönausta. Toki Suomessakin on tiettyyn palveluun erikoistuneita liikkeitä, mutta paljon yleisempää on että saman katon alta saa monta eri palvelua.
- Walk-in mentaliteetti: Jenkeissä on erittäin yleistä, että liikkeeseen kävellään sisään ja kysytään aikaa saman tien. Etenkin kynsisalongit toimivat paljolti walk-in mentaliteetilla ja aina on kapasiteettia ottaa walk-in asiakkaita. Esimerkiksi perus manikyyri ja geelilakkaus ovat todella suosittuja ns. in and out -palveluja. Amerikassa kauneuspalveluita mennään hakemaan ehkä hieman matalammalla kynnyksellä ja hetken mielijohteesta, kun taas Suomessa kampaamokäynti tai kynsien laitto on yleensä etukäteen suunniteltu ja varattu asia (toki usein myös johtuen siitä että haluttuun palveluun menee pidempi aika.)
- Ajanvaraus ja respa: On erittäin yleistä, että etukäteen tehty varaus täytyy vielä vahvistaa samana tai edellisenä päivänä. Ennen varattua aikaa sähköpostitse tulee vahvistuslinkki, jota painamalla vahvistat saapuvasi varattuna aikana. Yhdessä hoitolassa oli myös ns. check in -tiski, jossa asiakas itse näpytteli ruudulle omat tietonsa ja antoi liikkeelle markkinointiluvan yms. Kaikkialla oli myös erikseen ainakin yksi respatyöntekijä, joka myös tarvittaessa auttoi hoitoja tekeviä työntekijöitä (esimerkiksi valmistelemalla hoitopisteen, tuomalla työvälineitä pyydettäessä). Tämä myös mahdollistaa walk-in asiakkaiden nopean palvelun, kun asiakkaita sillä hetkellä tekevien työntekijöiden ei tarvitse irrota palvelemaan muita. Tämän toteuttamiseen toisaalta tarvitsee myös sen, että työntekijät ovat palkkalistoilla eivätkä itsenäisiä yrittäjiä.
- Tippaus: Kuten jenkeissä lähestulkoon kaikkien palvelujen, myös kauneudenhoitopalvelujen kohdalla harjoitetaan tippauskulttuuria. Joidenkin hoitoloiden varausvahvistusviesteissä pyydettiin etukäteen varaamaan käteistä työntekijän tippaamista varten, mutta itse palvelun maksun voi hoitaa kortilla. Tipin määrän saa asiakas aina päättää itse, mutta keskimäärin se on noin 20 prosenttia palvelun summasta.
- Asiakaspalvelu: Jenkit ovat luonnostaan paljon sulavampia keskustelijoita kuin suomalaiset, mutta etenkin Losissa asiakaspalvelusta saattaa usein jäädä hieman teennäinen maku suuhun. Small talkia ja kehuja on helppo viljellä, mutta oikeasti ja aidosti asiakkaan kohtaaminen ja hetkessä oleminen ehkä puuttuu. Monesti kun suomalaista asiakaspalvelua kuulee moitittavan, usein kaivataan juuri sitä show-meininkiä ja yltiöpositiivisuutta. Itse ainakin koen että suomalaisten vilpitön tapa kohdata asiakkaansa ilman tekopirteyttä tai pakollista asunkehumis-kommenttia luo asiakkaalle mukavamman ja aidomman fiiliksen. Don’t get me wrong – Suomessa voitaisiin ilman muuta harrastaa enemmän tuntemattomien kehumista, mutta kuka tahansa jenkeissä paljon matkannut tietää, että asiakaspalvelijoita opetetaan keksimällä keksimään jokin kehu asiakkaasta just to be polite.
- “Överit” juhlameikit: Paikallisia (hää- ja juhlameikkejä tekeviä) meikkaajia ja meikkikuvia selaillessa törmää uudelleen ja uudelleen siihen, että meikillä tehdään ihmisestä aivan toisennäköinen. Kaikkia meikin osa-alueita korostetaan ja mikään ei näytä luonnolliselta, vaan tavoitteena tuntuukin olevan super-glam look joilla piilotetaan kaikki asiakkaan omat piirteet. Meikkipohjaa laitetaan viisinkertainen määrä ja tuotteita kerrostetaan toistensa päälle tuhottoman paljon. Jostain syystä myös ihonväriä halutaan väen vängällä vaihtaa, esimerkiksi hieman vaaleanpunaiseen taittava iho väritetään superkeltaiseksi ja pari astetta tummemmaksi. Toisaalta taas punaisella matolla julkkiksilla nähtävät meikkilookit (esimerkiksi juuri taannoin Oscar-gaalassa) ovat kuulaan luonnollisia, joten kuluttajien ja julkkisten meikkilookkien välillä tuntuu olevan melko suuri kontrasti keskenään.
Jos pitäisi jotenkin summata kauneusalan kokemuksiamme reissun aikana ja sanoa, ovatko asiat rapakon toisella puolella paremmin ja kaikki hieman glamoröösimpää, vastaus on: ei ole. Reissussa ollessa aina tajuaa että vitsit, kyllä meillä Suomessa osataan! Aina sitä tuppaa ajatuksissaan jotenkin glorifioimaan Yhdysvaltoja ja sitä Hollywood-meininkiä, koska ulospäin kaikki näyttää niin kiiltelevältä. Toki on paljon asioita mitä jenkkilässä varmasti tehdään paremmin ja mistä voi ottaa oppia, mutta Suomessa on valtavasti kauneusalan osaamista, potentiaalia ja juuri paikallisiin tarpeisiin räätälöityjä palveluja. Me ollaan nimen mukaisesti Fabulous Finland, let’s always remember that!
Jaamme lisää reissukokemuksiamme artikkelisarjassa “Fabulous Finland goes L.A.” – stay tuned!
Vastaa