Fabulous Finland goes L.A. – Suihkurusketus Kalifornian tyyliin

Yksi ensimmäisistä asioista mitä tulee mieleen kun ajattelee Kaliforniaa ja siellä asuvia ihmisiä – etenkin julkkiksia – on täydellisen päivettynyt ja hehkuva iho. Vaikka kyseisessä osavaltiossa aurinkoa piisaakin, useimmiten nämä hehkuvat Hollywood-glow lookit on kuitenkin hankittu erinäisten tuotteiden ja kauneushoitojen avulla, ja yksi näistä ehdottomasti suosituin on suihkurusketus.

Suihkurusketus on helppo, nopea ja ennen kaikkea iholle turvallinen tapa saada tasaisen kaunis rusketus kaikkialle kroppaan. Itselleni suihkurusketus on erittäinkin tuttu asia, sillä olen itse back in the day Viljan entisessä RipsiBar-liikkeessä työskennellessäni tehnyt paljon suihkurusketuksia. Kuumimpia sesonkiaikoja olivat mm. vanhojentanssipäivä (jolloin sai rusketella asiakkaita jopa kellon ympäri) ja tietysti kesäisin hääsesonki. Suihkurusketusten tekeminen oli minusta tosi kivaa hommaa! Oli ihanaa antaa asiakkaalle se wow-kokemus ja valmistaa heitä tärkeää päiväänsä varten.

Mikäpä siis parempi tapa verestää vanhoja suihkubrunamuistoja kuin käydä itse hankkimassa rusketus pintaan in the promised land of airbrush tans: Los Angeles! Ajelit sitten missä tahansa päin Losia, huomaat että kaupungissa on paljon rusketussalonkeja. Tämä kertookin valtavasta kysynnästä; aina on ihmisiä joilla on jokin red carpet event, gaala, photoshoot tai muu edustustilaisuus tulossa, mitä varten ihon täytyy olla parhaimmillaan. Losissa ei siis todellakaan ole samanlaista sesonkivaihtelua suihkurusketuksissa mitä Suomessa, vaan palvelulle on kova kysyntä vuoden ympäri.

Pienen googlailun jälkeen löysimme suositut Sugared + Bronzed -liikkeet, joissa tarjotaan ainoastaan sokerointeja sekä suihkurusketuksia. Liikkeitä on noin viitisentoista, suurin osa Californiassa, muutama New Yorkissa ja pari myös Teksasissa. Tässä konseptissa näkyy edellisessä artikkelissa mainitsemamme palveluiden erikoistuneisuus; kauneushoitola jonka koko nimi ja konsepti perustuu vain kahdelle eri palvelulle, how fabulous! Päätin käydä testaamassa West Hollywoodin liikkeessä suihkurusketuksen, and it turned out amazing!

Liikkeessä oli useampi erillinen rusketushuone, ja tila ylipäänsä oli todella viihtyisä. Minun ruskettajani (tai kuten tuolla liikkeessä heitä kutsuttiin “sprayer”) oli todella mukava ja asiantunteva. Vaikka prosessi on tietty itselleni tuttu, uusiakin asioita tuli pari.

Ensinnäkin, rusketusasentoja oli todella paljon enemmän mihin olen tottunut / mitä itse olen pyytänyt asiakkailta. Täytyi todella tarkkaavaisesti kuunnella ja seurata mihinkä asentoon pitää itsensä seuraavaksi asettaa. Kaikki asennot kyllä löytyivät ja koko kroppa tuli käytyä läpi, mutta ainakin oman kokemuksen mukaan samat paikat saa rusketettua niin, ettei asiakkaan tarvitse tanssahdella aivan niin moneen eri poseeraukseen 😉

Rusketuksen jälkeen tuli seuraava uusi asia, mistä alkuun olin aivan hämilläni. Ruskettajani otti suihkurusketusaseen pois letkusta, ja ojensi letkun pään minulle. Hämmentyneenä kysyin, että mitä minun tällä kuuluisi tehdä. Letku oli siis sitä varten, että voit puhallella ilmaa kaikkialle ihon pinnalle, jotta rusketusaine kuivuisi nopeammin. Tämä oli aivan uusi juttu minulle! Kuivattelin siinä ihoani noin 10 minuutin ajan ilmalla puhallellen, mutta rehellisesti en kyllä huomannut juurikaan eroa tahmeusasteessa; suihkurusketuksen jälkeen on aina hieman nihkeä olo, joten mitään ihmekuivatusta tuo ilmapuhallus ei tehnyt. Mutta ihan kiva lisä kuitenkin!

Kotihoito-ohjeissa korostettiin veden juomista ja ihon kosteuttamista jokaisen suihkussa käynnin jälkeen. Myös uutta oli rusketusaineen nopea vaikutusaika; jo kolmen tunnin päästä sai käydä vesisuihkussa, ja jos halusi käydä saippuasuihkussa, niin sen sai tehdä kahdeksan tunnin päästä. Itse kävin vesisuihkussa kolmen tunnin jälkeen, sillä Losissa oli paahtavan kuuma tuona päivänä eikä minnekään olisi voinut rusketukset ihossa mennä!

Vasemmalla kuva ennen rusketusta, keskellä heti rusketuksen jälkeen ja oikealla seuraavana päivänä.

Sävy oli alusta lähtien tosi hyvä ja syveni vielä yön aikana sen jälkeen kun oli käynyt suihkussa. Väri myös kesti todella hyvin, sanoisin että vasta kahden viikon jälkeen kaikki rusketukset olivat kuluneet pois. Tulipa kyllä tämän käynnin jälkeen ikävä suihkurusketuksia, täytyy alkaa täällä koti Suomessakin käymään useammin!

xoxo, Anni

Jaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *